tiistai 19. helmikuuta 2013

Tove Janssonin matkat


Tove Jansson teki elämänsä aikana monia matkoja.

1934. Toven ensimmäinen oikea ulkomaanmatka suuntautui Saksaan ja Ranskaan. Tove vieraili sukulaisilla. Hän lähti Helsingistä 5.5. laivalla. Saksassa hän kävi Stettinissä, Hampurissa, Berliinissä, Dresdenissä, Münchenissä ja Velbertissä. 25.7. Tove matkusti Pariisiin, ja 22.9. hän palasi kotiin.




Tove Saksassa 1934.

1938. Tammikuussa koitti Toven ensimmäinen todellinen opintomatka. Hän matkusti Ranskassa, Pariisissa ja Bretagnessa. Tove vietti matkalla viisi kuukautta. Hän saapui Pariisiin 27.1. ja vietti kesän Bretagnessa. Tove vietti aikaa Pariisissa myös isänsä kanssa, joka matkusti sinne.

Tove Jansson matkalla Pariisiin vuonna 1938.

Tove matkalla - mutta missä ja milloin? Tiedätkö sinä?

1939. Tove matkasi Italiaan huhtikuussa 1939. Hän vietti siellä kaksi kuukautta ja kävi Veronassa, Roomassa ja Napolissa.

1948. Tove teki pitkän matkan Italiaan ja Ranskaan, osin Sam ja Maya Vannin kanssa. Ranskassa hän vietti aikaa Bretagnessa.

1951. Tove matkusti ystävänsä Vivica Bandlerin kanssa Italiaan ja Pohjois-Afrikkaan sekä Pariisiin.

1954. Tove matkasi Rivieralle äitinsä Hamin kanssa.

1957. Tove matkusti äitinsä kanssa Lontooseen, jossa hän mm. ratsasti norsulla. Tove matkasi Lontooseen muumisarjakuvan takia. Lontoossa Tovea hemmoteltiin ja juhlittiin.

Tove ratsastaa norsulla Lontoossa 1957.

Tove äitinsä Hamin kanssa Lontoossa 1957.

1959. Syksyllä Tove teki parin kuukauden matkan Kreikkaan ja Pariisiin Tootin kanssa.

1963-1964. Tove matkusti Tootin kanssa Portugaliin, Espanjaan ja Ibizalle, jossa asui tuolloin Toven veli Lasse perheineen.

1968. Tove matkusti keväällä Tootin kanssa Pariisiin ja jatkoi sieltä sitten Bretagneen.

Tove ja Tooti Pariisissa 1968.

1971-1972. Tove teki maailmanympärysmatkan Tootin kanssa. Ensin he tekivät kaksi työmatkaa: toisen Lontooseen ja toisen Japaniin, jossa hoidettiin muumianimeen liittyviä työasioita. Tove ja Tooti olivat ostaneet vain menolipun Japaniin ja päättivät jatkaa sieltä maailmanympärysmatkalle. He matkasivat Havaijille, Meksikoon ja Amerikkaan, jossa vierailivat mm. New Yorkissa ja New Orleansissa.

Tove Lontoossa kustantamon muumijuhlissa 1971.
Kaikilla miehillä oli muumikravatit kaulassa.

Tove ja Tooti Japanissa 1971.

Tove ja japanilaisia muumifaneja 1971.

Tove piti Japanissa 1971 puheen japaniksi.
 Japanilaiset sanoivat Toven matkineen hyvin japania.

Tove ja Tooti matkalla Tokioon vuonna 1971.

 


1975. Tove ja Tooti viettivät kevään Pariisissa.

1978. Tove matkusti Lars-veljensä kanssa Puolaan seuraamaan muumi-nukkeanimaation tuotantoa.

Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson Puolassa 1975.

1990. Tove matkusti veljensä Larsin kanssa Japaniin tarkastamaan Muumilaakson tarinoita -animen työjälkeä.

Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson Japanissa 1990.

1993. Tove teki viimeisen ulkomaanmatkansa Pariisiin.

Lähde: Boel Westinin Tove-elämäkerta ja Tove Janssonin viralliset sivut.

Tove Janssonin saaret

Meri ja saaristo olivat elintärkeitä asioita Tove Janssonille, joka vietti lähes jokaisen kesänsä meren äärellä. Meri ja saaristo olivat läsnä myös hänen taiteessaan koko uran ajan.


Blidö

Tove vietti lapsuutensa varhaisimmat kesät isovanhempiensa kesäpaikassa Blidössä, Tukholman saaristossa. Vehreä saari on yksi Muumilaakson esikuvia.


Lapsuuden saaret

Tove vietti kesänsä Pellingin saaristossa, Porvoon edustalla, viisivuotiaasta lähtien. Tuohon aikaan kaupunkilaisilla oli tapana muuttaa maalle kesäksi. Toven perhe vuokrasi kalastajamökin saaristosta ja muutti saarelle lasten koulun päättymisen jälkeen ja palasi ennen koulun alkua. Muutto tapahtui Porvoosta saaristoon vuorolaiva Lovisalla, jonka rantauduttua matkaa jatkettiin vuokratulla moottoriveneellä.

Ensimmäisenä Pellingin kesänä 1920 Janssonit asuivat pienellä saarella Suur-Pellingistä itään, ja seuraavana vuonna he majailivat pääsaaren eteläpuolella Rödholmenissa. Vasta kolmantena kesänä he löysivät paikan, johon he palasivat joka kesä aina niin kauan kuin Faffan eli. Uusi kesäkoti sijaitsi Pellingin pääsaarella Edisvikenissä vastapäätä Rödholmenia.


Bredskär

Tove ja Lars hankkivat oman Bredskärin saarena 1940-luvun lopulla. Kesällä 1947 Tove alkoi rakentaa Vindrosens hus -nimistä taloa. Siihen muutti koko perhe paitsi Toven veli Per Olov Jansson, jolla oli jo oma mökki viereisellä saarella. Per Olov Jansson kertoo mökin rakennuksesta: Tuona sodanjälkeisenä aikana oli pula kaikesta rakennusmateriaalista. Naulojen saaminen oli erityisen vaikeaa. Me irrotimme nauloja vanhoista laudoista ja suoristimme sitten ne. Äidillä oli Tukholmassa neljä veljeä, joista Torsten-eno lähetti myös tänne rautanauloja.


Kummelskär

Kummelskärin saari oli Toven suuri haave, joka ei koskaan toteutunut. Tove oli jo pienenä päättänyt ryhtyä Kummelskärin majakanvartijaksi, mutta kalastusseuran mielestä saaren asuttaminen olisi häirinnyt lohta.


Klovharu

Klovharu oli Toven ja Tootin oma saari, jonka he hankkivat 1964. Tove muutti Klovharun saareen telttaan asumaan jo kesällä 1964 ennen kuin saarella oli edes mökkiä. Eräänä yönä Sven Brunström hiipi pimeällä Toven ja Tootin telttaan. Brunström oli pieni kråkölainen merirosvo, joka ei käyttänyt adjektiiveja ja katsoi puhuessaan taivaanrantaan. Brunström neuvoi aloittamaan mökin aloittamisen heti, sillä silloin rakennuslupaa ei voisi evätä. Brunström valittiinkin mökin rakennusmestariksi. Mökin piirsivät Tootin veli Reima Pietilä sekä tämän vaimo Raili Pietilä.

Tove ja Tooti saarellansa.

Tove ja Tooti viettivät kaikki kesät saarellaan lähes 30 vuotta. He tulivat toukokuussa ja lähtivät syyskuussa. Saarella ollessaan he taiteilivat ja elivät kunnon mökkielämää - soutivat, kalastivat, pilkkoivat polttopuita - ja tietenkin juhlivat.


Tovesta kiertää tarina, jonka mukaan Tove oli tulossa saarelle taksiveneellä myöhään yöllä jostain juhlista, mutta merenkäynti oli liian kova rantautumiselle. Tove hyppäsi veneestä ja ui maihin ja sanoi mennessään kuljettajalle, että tavataan huomenna, jos hyvin käy. Kerrotaan myös, että Tove ja Tooti olivat kovia ryyppäämään. Sopiva suhde oli yksi pullo vettä ja neljä pulloa kossua, kertoo vanha tuttava.

Tooti, Tove ja Ham.

Toven veljentytär Sophia Jansson muistelee juhlia saarella: Tove juoksee vieraita vastaan. Hänellä on lakatut varpaankynnet ja hiuksissaan kukkaseppele. Koko lähisaarten väki tulee, juodaan kahvia ja syödään mustikkapullaa, lapset lennättävät leijaa. Myöhemmin kaivetaan kellarista eksoottisia purnukoita, Japanin-tuliaisia. Tooti soittaa levyjä ja Tove tanssii charlestonia.


Retkistä Sophia kertoo näin: Me juteltiin, juhlittiin ja syötiin ja retkeiltiin paljon. Vaikka olimme jo valmiiksi saaressa, silti oli aina utfärd, utfärd. Menimme veneellä johonkin toiseen saareen ja uimme uudessa paikassa. Retkillä kaikki tekivät samaa. Luettiin, kalasteltiin, lennätettiin leijoja.




Näin Tove kertoi mökkielämästään vuonna 1962: Elämäni lyyrillisimpiä hetkiä on, kun aikaisin keväällä soudan saareeni ja löydän kaiken sellaisena kuin syksyllä sen jätin. Suljen rakentamani tuvan oven, sytytän öljylampun, annan kellon pysähtyä ja kuuntelen ympäröivää merta.

Tove ja Tooti mökissä.

Lopulta kahden vanhan naisen elämä saarella tuli liian vaikeaksi. Tove ja Tooti lähtivät rakkaalta saareltansa 1992 palaamatta koskaan enää takaisin. Lähtö Klovharusta oli traumaattinen, eivätkä Tove ja Tooti halunneet enää puhua saarestaan. He tekivät yhdessä päätöksen, etteivät koskaan tule takaisin. Moni tarjoutui viemään heidät sinne, mutta he eivät halunneet kuulla puhuttavankaan koko saaresta. He halusivat pitää sen mielessään sellaisena kuin se oli. He pyhittivät sen, tekivät yhdessä Haru-kirjan, ja se oli sillä loppuun käsitelty, kertoo Sophia Jansson. Kirja, jonka Tove ja Tooti yhdessä tekivät saarestaan, on nimeltään Haru, eräs saari (Anteckningar från en ö,). Kirja ilmestyi vuonna 1996. Tässä kirjassa Tove ja Tooti jättävät jäähyväiset rakkaalle saarelleen Klovharulle. Tove on kirjoittanut kirjan ja Tooti tehnyt grafiikkakuvitukset.



Toven vielä asuessa Klovharulla tuli saaresta muumien suosion takia julkinen paikka, jossa Toven saattoi bongata. 1960-luvun lopulla täällä kävi koko ajan japanilaisia, muistelee Per Olov. Toven mökkiä voi nykyään vuokrata. Ikkunassa on edelleen Toven käsin kirjoittama viesti: Mökin avain riippuu oven yläpuolella, siis älkää särkekö ikkunoita! – Sulkekaa luukut.

Mökin ikkunassa on viesti vierailijoille.

Tove Jansson ja apinat

Tove Janssonin isällä Faffanilla oli Poppolino-niminen apina, jota tämä rakasti suuresti mutta jota kaikki muut perheenjäsenet inhosivat. Apina oli nimittäin hyvin huonokäytöksinen: se puri, raapi, kaatoi veistoksia ja roiski kipsiä, söipä suuhunsa vahaisen Jeesus-lapsenkin. Kerran apina hyppäsi vanhan rouvan niskaan ja alkoi kiskoa koristeita tämän hatusta.

Poppolino saarella.

Tove ja Poppolino.

Tove ei pitänyt Poppolinosta, mutta kerran hän puki apinan nukenvaatteisiin ja otti sen mukaan raitiovaunuun. Konduktööri ei arvostanut Toven temppua.

Tove ystävineen veneessä.
Tovella on sylissään Poppolino häkissä.

ove oli lapsena hyvin mustasukkainen apinasta, sillä Faffanin oli vaikea osoittaa lempeyttään ihmisille, mutta eläimille hän osasi lässyttää. Faffanilla oli myös lukuisia muita lemmikkejä kuten kissoja, koiria, varis, rotta ja kanarialintuja. Poppolino-apina tosin popsi kanarialintuja silloin tällöin. Tove oli sitä mieltä, että Faffan rakasti vain vaimoansa Hamia enemmän kuin apinaansa.

Poppolino-apina saa Faffanilta pusun.

Poppolino on selvästi ollut inspiroiva hahmo Tovelle, sillä Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan ensimmäisessä versiossa esiintyy ilkikurinen silkkiapina. Tove kertoo isänsä Poppolino-apinasta myös Kuvanveistäjän tytär -muistelmateoksessaan.

Silkkiapina.

Nykyinen lastenkirjailija ja erään Tove Jansson -elämäkerran rustaaja Christina Björk intoutui lapsena muumitarinan silkkiapinasta ja kirjoitti siskonsa kanssa Tovelle fanikirjeen, jossa ilmaisi rakkautensa apinoita kohtaan. Tove vastasi Christinalle ja tämän Ulla-siskolle kolmesivuisella kirjeellä, jossa hän monin argumentein perusteli, miksi tyttöjen ei tulisi hankkia apinaa lemmikkieläimeksi!

Kolme sivua tiukkaa tekstiä apinoista!

torstai 14. helmikuuta 2013

Muumitalo

Tove Jansson, Tuulikki Pietilä ja Pentti Eistola rakensivat yhdessä vuosina 1976–1979 viisikerroksisen ja yli kaksi metriä korkean Muumitalon pienoismallin, jossa oli jokaiselle asukkaalle oma huone ja lukuisia, kiehtovia yksityiskohtia. Pentti Eistola toimi pääsuunnittelijana, sähköasentajana ja ongelmallisten käytävien sekä portaiden erikoismiehenä. Tuulikki Pietilä oli käsityöläinen: hän teki mm. peruukit, muumifiguurit sekä asensi ikkunat ja ovet. Tove toimi avustajana, ja hän mm. tapetoi. Talossa on 40 ikkunaa, joita Tove Jansson on kommentoinut näin: "On ranskalaisia ikkunoita, venäläisiä, karjalaisia, vähän empireä, judendia ja pari ihan tavallista tyhmää ikkunaa." Talo kiersi Euroopassa 1979–1983 ja sijaitsee nykyään Tampere-talon Muumimuseossa, jossa sitä kannattaa käydä ihastelemassa. Museossa on esillä myös ensimmäinen Muumitalo, jonka tekijöinä olivat Eistola, Pietilä, Jansson ja Toven äiti Ham. Ensimmäinen Muumitalo tehtiin vuosina 1958 ja 1962-1963.

Muumitalo.

Muumitalon rakentajat 1979.

Muumitalon rakentajat työn touhussa.


Muumitalon rakentajat Tove Jansson, Tuulikki Pietilä ja Pentti Eistola.


Tove ja Muumitalo 1980.

Tove ja Tooti Muumitalon kanssa.

Tove poseeraa Muumitalon kanssa.

Tove ja Muumitalo.

Muumipeikko-sarjakuva

Englantilainen Associated Newspapers, sarjakuvia välittävä yhtymä, oli kiinnostunut muumeista. Syndikaattijohtaja Charles Sutton kirjoitti Tove Janssonille, että muumit olisivat oiva keino kritisoida aikuisten maailmaa ja satirisoida sivistynyttä elämäntapaamme. Charles Sutton tuli yhtymän edustajana Suomeen neuvottelemaan Tove Janssonin kanssa. Tämä knallihattuinen brittiherrasmies, kädessään sateenvarjo, tuli vierailulle Helsinkiin vappuaattona 1952. Helsingissä vallitsi riehakas tunnelma, olihan vappuaatto. Charles ja Tove neuvottelivat hotellin Kämpin ravintolassa ilmeisesti varsin riehakkaissa tunnelmissa hekin, ja neuvottelut vaihtuivat illemmalla juhliin Toven ateljeessa. Tove Janssonin kertoman mukaan Kämpissä oli lapsia, koiria, ilmapalloja… ja kauniit tytöt kiipeilivät Suttonin syliin ja leikkivät hänen harmailla viiksillään. Charles ihmetteli, että olivatko suomalaiset todella näin iloista väkeä, mutta totuus paljastui vappupäivän aamiaispöydässä.

Muumikrapula sarjakuvasta Muumipeikko ja pyrstötähti.

Charles Suttonin ideasta ehti vierähtää kaksi ja puoli vuotta, ennen kuin ensimmäinen strippi julkaistiin. Tove kirjoitti seitsemän vuoden sopimuksen Associated Newspapersin kanssa vuosiksi 1953–1959. Syksyllä 1954 Muumipeikko-sarjakuva alkoi ilmestyä The Evening News -lehdessä, joka kuului Associated Newspapers -lehtiyhtymään. Lehti oli tuolloin maailman suurin iltapäivälehti, jonka levikki oli 12 miljoonaa. Tove piirsi sarjakuvaa aina puoleksi vuodeksi varastoon. Tove sai sarjakuvan tekoon liittyen muutamia kieltoja: sarjakuvassa ei saanut kosketella uskontoa, politiikkaa eikä kuningashuoneen asioita.

Sarjakuvasta Kuvitteluleikki.

Ensin työ oli mahtavaa, mutta pian se alkoi tuntua liian ideoita kuluttavalta ja aikaa vievältä. Niinpä pikkuveli Lars tuli apuun. Pari vuotta muumisisarukset tekivät työtä yhdessä: Lars keksi tarinat, ja Tove piirsi. Lopulta Lars alkoi tehdä sarjakuvaa yksin. Tove Janssonin äiti oli sitä mieltä, että muumien täytyi pysyä Janssonin perheessä, ja niin Lars tuli hätiin. Tove kirjoitti ja piirsi sarjaa vuosina 1954–1959. Ensimmäinen Larsin piirtämä sarjakuva ilmestyi 1960. Lars jatkoi Muumipeikko-sarjakuvan tekoa vielä 15 vuotta. Muumipeikko-sarjakuva ilmestyi 21 vuotta: 20.9.1954–16.4.1975. Sarjakuvaa julkaistiin parhaimmillaan yli 40 maassa, 120 lehdessä ja 26 kielellä. Sarjalla oli päivittäin noin 20 miljoonaa lukijaa. Muumipeikko-sarjakuva on Suomen kaikkien aikojen suosituin ja maailmalla menestynein sarjakuva.

Sarjakuvasta Muumipeikko rakastuu.

Toven ansioihin sarjakuvan tekijänä kuuluu se, että hän oli ensimmäinen sarjakuvakertoja, joka otti sarjakuvaruutuja erottavat välipalkit ja -seinät käyttöön kerronnan yhtenä osana. Göran Schildtin mukaan sarjakuvat ovat Tove Janssonin parasta tuotantoa, nerokkain ilmaisu hänen lahjakkuudessaan, muoto, joka parhaiten vastaa hänen edellytyksiään: se on visuaalinen, kirjallinen, kaksitasoinen ja se suuntautuu kaikenikäisille muumimielisille.


Sarjakuvasta Kuvitteluleikki.

21 vuoden aikana sarjakuvassa ehti esiintyä monenlaisia hahmoja. Eläinkunnasta edustettuina ovat seuraavat lajit: hevoset, hiiret, kalat, valaat, delfiinit, kissat, koirat, lehmät ja siilit. Sarjakuvassa on myös monen ammattikunnan edustajia: taiteilijoita, runoilijoita, poliiseja, agentteja, vakoojia, asessori, elokuvatuottaja, etsiviä ja salapoliiseja, arkeologeja, varkaita, kullankaivajia, kuninkaallisia, merirosvoja, oikeudenpalvelijoita, poliiseja, profeettoja, professoreita, salakuljettajia, sisustusarkkitehti, tohtoreita ja lääkäreitä, toimittajia, virkamiehiä ja toimihenkilöitä.

Sarjakuvasta Talonrakennus.

Tärkeimmät lähteet: Juhani Tolvasen Muumisisarukset, Sirke Happosen Muumiopas ja Mirja Kiven What’s This?. Jos olet kiinnostunut Muumipeikko-sarjakuvasta, lue Tolvasen kirja, sillä se on erinomainen opas sarjakuvan taustoihin.

Muumipapan urotyöt (Muminpappas memoarer, 1950)


Muumipapan urotyöt on yksi hauskimpia Muumi-kirjoja. Se on tulvillaan villejä seikkailuja, hassunhauskoja hahmoja ja nokkelaa huumoria. Muumipapan urotyöt koostuu Muumipapan minämuodossa kirjoittamista muistelmista sekä muutamista pätkistä, joissa Muumipappa lukee muistelmia ääneen. Muistelmat on kirjoitettu seikkailukertomuksia ja elämäkertoja parodioivassa sävyssä.

Muumipappa ystävineen.

Tove tarjosi neljännen Muumi-kirjansa käsikirjoitusta kustantamolle jo 1949, mutta sitä ei vielä uskallettu ottaa. Kun se sitten hyväksyttiin, käytiin hieman kiistaa kirjan nimestä. Tove suunnitteli kirjalle nimeä Muminpappas meroarer, mutta kustantajan mielestä memoarer (muistelmat) oli liian edistyksellinen sana lapsille, ja niin kirja julkaistiin nimellä Muminpappas bravader vuonna 1950. Teoksesta on julkaistu kolme eri versiota vuosina 1950, 1952 ja 1968. Vuonna 1968 kirja Toven alunperin haluaman nimen. Suomennoksessa vanha nimi on kuitenkin säilynyt, eli luemme Muumipapan urotöitä emmekä Muumipapan muistelmia. Teos oli arvostelumenestys ilmestyessään.

Muumipapan uudet kaverit: Fredrikson, Hosuli, Juksu, Mymmeli ja kummitus.

Muumipapan muistelmat ovat jännää kuunneltavaa Muumipeikolle, Nipsulle ja Nuuskamuikkuselle, sillä Muumipappa paljastaa, kuinka heistä jokaisen vanhemmat kohtasivat. Nipsun isä Hosuli ja Nuuskamuikkusen isä Juksu olivatkin Fredriksonin ohella Muumipapan parhaita kavereita nuorena. Aivan kirjan lopussa Muumipapan vanhat ystävät tulevatkin käymään Muumitaloon.

Vanhemmat ja lapset kohtaavat.

Extrakivaa: Katso kuvia kirjasta! :) Lue sitaatteja kirjasta!

Taustatiedon lähde: Boel Westin.