torstai 26. kesäkuuta 2014

Ateneumin Tove Jansson -näyttely

Pääsin viimein Helsinkiin tarkastelemaan Tove Janssonin juhlavuoden suurinta tapausta: Ateneumin Tove-näyttelyä. Näyttely on erinomainen katsaus Toven monipuoliseen taiteilijan uraan. Mukana on kaikenlaista Toven kuvataiteellista tuotantoa: maalauksia, piirroksia, kuvituksia, lapsuuden töitä... Muumit ovat näyttävästi esillä, mutta pääpaino on kuitenkin maalauksissa, jotka olivat kuvataiteilija Tove Janssonin suurin intohimo.

Näyttely on onnistunut kahdesta syystä: se on sisällöltään monipuolinen ja järkevästi jaoteltu. Toven teokset ovat esillä kronologisesti vuosikymmenittäin ja teemoittain. Näin on helppo seurata taiteilijan kehitystä. 1930-luvun maalauksissa Tove paljastaa kiehtovan ja aidosti omaperäisen mielikuvitusmaailmansa. 1940-luku on vahvinta luomiskauttaan eläneen taidemaalarin tuottoisinta aikaa, kun taas 1950-luvulla Tove ahertaa muumien parissa eikä juuri ehdi maalata tauluja. 1960-luvulla Tove siirtyy abstraktin taiteen pariin.

Perhe- ja omakuvat ovat henkilökohtaisia, syvällisiä tutkielmia. Muiden ihmisten muotokuvat ovat myös mielenkiintoisia, mutta joukossa on myös teoksia, joiden henkilöt jäävät etäisiksi. Toven taiteelle on tyypillistä, että tuntemattomat ihmiset ovat usein kasvottomia ja sulautuvat maisemaan. Asetelmat ja maisemakuvat ovat taidokkaita, mutta niistä puuttuu henkilökohtaisuus. Sama ongelma on Toven abstraktissa taiteessa: Tove on parhaimmillaan tarinankertojana ja ihmistulkkina, mutta muodottomalla kaudella teosten sanomasta ei saa selvää. Osa teoksista näyttää harjoitelmilta ja on lisäksi vuosikymmeniä jäljessä kuvataiteen kehitystä. Kautta tuotannon Toven suuria vahvuuksia ovat rohkea värien käyttö sekä onnistunut sommittelu.

Toven elämän rakkaimmat ihmiset ovat myös mukana näyttelyssä. Isä-Faffanin veistokset ja äiti-Hamin piirrokset näyttävät Toven taiteellisuuden juuret. Per-Olov-veljen valokuvat paljastavat Toven ihmisenä. Elämänkumppani Tuulikki Pietilän muumi-installaatioita on myös mukana. Ihmetyttää tosin kovasti, että Lars-veljen muumiteoksia on näyttelyssä hyvin vähän. Hän oli kaikista Toven elämän ihmisistä kuitenkin eniten osana Toven taidetta, tekiväthän sisarukset yhdessä muumeja monta vuosikymmentä.

Muumit kulkevat koko ajan muun taiteen rinnalla. Muumifanaatikolle parhaimmalta tuntui nähdä livenä Toven varhaiset muumikuvat. Hilpeimpiä olivat taasen japanilaisfaneille tehdyt muumipiirrokset: Pikku Myy kimonossa on hauska  näky! Muumi-kirjojen kuvitusten lisäksi mukana on paljon muumi-krääsää. Muumikuvat viimeistään näyttävät Toven monipuolisuuden: muumeja on kiitoskorteissa, peleissä, kiiltokuvissa, lahjapaperissa... Nyt juhlavuonna monia Toven alkuperäisiä kuvia oheistuotteisiin on otettu uudestaan tuotantoon.

Harvoin näkee taidenäyttelyä, joka on näin pullollaan erilaista materiaalia. Alussa esitellään Toven persoonaa valokuvien avulla, mikä on onnistunut idea. Aivan lopussa taasen on esillä Toven tavaroita, jotka ovat aika turhia, sillä tässä vaiheessa näyttelyä Tove on tullut katsojalle jo tutuksi. Garm-kuvitukset lienevät yksi näyttelyn yllättävimmistä osioista yleisölle. Luulen, että moni yllättyy erityisesti Toven railakkaista ja rohkeista Hitler-kuvista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti